sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Minun San Diegoni



Edellisten rusinoiden jälkeen olen kerännyt tähän seuraavaan postaukseeni yhtä ja toista itseäni kiinnostavaa asiaa ja ajatusta San Diegosta. Osa oli minulle jo edellisistä Kalifornian reissuista tuttua, mutta osa asioista tuli eteeni vasta tällä matkalla. Asiatietoja tarkistelin uusista ja vanhoista matkaoppaistani ja etenkin kiinnostavia yksityiskohtia alueen historiasta lueskelin Suomalaisesta Matkaoppaastani, joka on ollut mukana jo ensimmäisellä Kalifornian reissulla yli kymmenen vuotta sitten. Historialliset tiedot kun eivät vanhene yhtä nopeasti kuin vaikkapa ravintolavinkit.

Varaa siis mukaan termoksellinen kahvia, kunnon voileivät ja hyvä tuoli. Nyt seuraa pitkä selostus tämän hollannikkaan seikkailuista aurinkoisessa San Diegossa. 

Tällä reissulla liikuin kaupungissa paljon itsekseni ja sain siis kulkea melko huolettomasti juuri sinne minne nenä näytti. Tyyliini tottuneet arvaavat, että tuollaisessa unelmailmastossa en malttanut paljoakaan sisätiloissa poikkeilla. No toki yhdessä shopping mallissa oli pakko käydä tarkistamassa tämän hetken amerikkalaista muotia ja täydentämässä omaa urheiluvaate-garderobiani. 

Mutta aloitan vähän kauempaa, koska huomasin, että kaupunkia on helpompi ymmärtää, jos tietää sen varhaisvaiheista edes muutamia yksityiskohtia. 

Pohjois-Amerikassa on ollut ihmisiä mahdollisesti jo 250 000 vuotta sitten. Varhaisen pohjoisamerikkalaisen ihmisen vanhimpia jäänteitä on löydetty Kalifornian Laguna Beachista. San Diegon aluetta on jo varhain asuttanut ainakin kumeyaay-intiaaniheimo. Reissumme aikana Yhdysvalloissa muuten vietettiin Kolumbuksen päivää (lokakuun toinen maanantai), joka on perinteisesti ollut kansallinen juhlapäivä. Olikin kiinnostavaa huomata, kuinka siellä nyt keskusteltiin tuon päivän juhlimisesta ja ylipäätään Kolumbuksen ansioista.  Aluehan oli siis ollut asuttua jo hyvin kauan ennen kuin kukaan tiesi Kolumbuksesta, ja siitä syystä löytäminen kuulostaa vähintäänkin kyseenalaiselta. Nuo ensimmäiset eurooppalaiset vierailijat eivät myöskään kunnioittaneet alkuperäisväestöjen oikeuksia ja seuraukset olivat tuhoisat. 



Cabrillon monumentti Point Loman niemen kärjessä

Noin 50 vuotta Kolumbuksen ensimmäisen löytöretken jälkeen vuonna 1542, Juan Cabrillo rantautui nykyisen San Diegon kohdalla purjehtiessaan alueelle Espanjan lipun alaisuudessa vuonna 1542. Hän sai näin kumppaneineen kunnian Kalifornian löytämisestä. 1800-luvun alussa nykyisen San Diegon aluetta hallitsi Meksiko ja Yhdysvalloille kaupunki siirtyi vuonna 1850.

Downtown San Diegon nykyinen keskusta (Downtown) ei ole kaupungin alkuperäinen syntypaikka, vaan aina 1860-luvulle asti muutaman sadan hengen asutus keskittyi kauemmas sisämaahan, historialliseen vanhaankaupunkiin. 1867 sanfranciscolainen liikemies Alonzo Horton ymmärsi, että kaupungin luonnollinen keskusta olisi paremminkin meren äärellä, kukkuloiden reunustamalla tasangolla. Hän osti San Diegon lahtea ympäröivän maan pilkkahintaan vuonna 1867 ja jakoi sen ilmaiseksi niille, jotka halusivat asettua sinne asumaan. Alue asutettiinkin muutamassa kuukaudessa, aluksi tosin vain rähjäisenä telttakylänä.

Downtownin vanhin osa on Gaslamp Quartier, jonka yleisilme on peräisin vuosisadan vaihteesta. Tuolloin alue oli vähän huonomaineinen kapakoineen, uhkapeliluolineen ja tanssihalleineen, mutta nykyään siellä sitävastoin on paljon kivoja kauppoja, ravintoloita ja siistejä illanviettopaikkoja. Alueen tunnistaa vanhanaikaisista kaasulla toimivista katulyhdyistä. Annan harvoin ravintolavinkkejä, mutta nyt on pakko. Mahdottoman hyvän rucola-ricottasalaatin söimme Biga-nimisessä ravintolassa.



Broadwayn pohjoinen puoli on enimmäkseen liikekeskustaa. Oma hotellimme oli Downtownissa lähellä kauppakeskusta, jonka nimeen on ikuistettu Hortonin nimi. Horton Plaza on 7 korttelin kokoinen, monikerroksinen ja moni-ilmeinen nykyarkkitehtuurin luomus. Liikkeitä on toista sataa, mutta omasta mielestäni ostoskeskus oli kyllä muutamassa vuodessa arkipäiväistynyt. Tyhjiä liiketilojakin näkyi aika monta.
Horton Plazan värikkäitä kulmia
Ainakin yksi oikeasti historiallinen rakennus tulee vastaan kun kävelee Broadwayta pitkin satamaan päin, nimittäin San Diegon vanha rautatieasema Santa Fe Depot, joka on rakennettu vuonna 1915. Rautatieaseman arkkitehtuuri on samaa espanjalais-kolonialistista tyyliä, jota oli aiemmin käytetty esimerkiksi vanhankaupungin rakentamiseen. Asemahallissa on yhä vanhan tyylin tammipenkit, kaakelit ja kattokruunut.



Santa Fe:n aseman odotusaulaa

Embarcadero
Merenranta satamassa, Embarcaderossa, on selvästi turistien suosimaa aluetta. Siellä näkyy kaunis vanha purjelaiva Star of India merimuseoineen. Myös valtava kongressikeskus (Convention center) kerää ihmisiä Embarcaderolle, samoin isot hulppeat hotelliketjut ovat edustettuina. B Street Pierillä pysähtyvät Tyynenmeren loistoristeilijät, joilla voi matkata vaikkapa Meksikoon, Havaijille tai Panaman kanavaan ja sieltä lähtevät myös läheisen Coronadon lautat. 



Seaport Village Turisteja houkuttelee myös rannassa oleva nätti Seaport Village. Siellä on somia pikkukauppoja ja ravintoloita, osa jopa kirjaimellisesti veden päällä. Jossakin opaskirjassa aluetta kuvattiin San Franciscon Fishermans Warfin kodikkaammaksi versioksi. Ainakin se on paljon pienempi ja intiimimpi. Me kävimme siellä yhtenä iltana syömässä, mutta minulle jäi sillä kertaa vähän pettynyt olo. Syynä oli tavallinen turistipaikan ongelma: Ruoka ei ollut hääppöistä, vaikka hinta oli sitten sitäkin korkeampi. Tämä kokemus oli kuitenkin vain yhdestä ravintolasta. Toivottavasti muissa saa parempaa vastinetta rahoilleen.



Edellisellä San Diegon reissulla ostin Seaport Villagesta auringon suojaksi ihanan valkoisen puuvillaisen lierihatun (jonka kyllä sitten harmikseni hukkasin täällä Amsterdamissa edelliskesänä). Enää en samaisia hattuja löytänyt, vaikka yritin katsastella sillä silmällä. Harmi. Se oli aika elegantti hattu.

Coronado


Lautta kulki säännöllisesti Convention Centerin rannasta Coronadoon ja takaisin.




Satamasta pääsee noin vartissa lautalla Coronadoon, joka on ihan itsenäinen kaupunki. Näyttää kuitenkin vähän siltä, kuin se nukkuisi ruususenuntaan isomman kaupungin kainalossa. Coronadon viehättävään ilmapiiriin kuuluvat kauniit omakotialueet, ravintolat ja kaupat sekä ihana pitkä vaalea hiekkaranta. Usein paikasta puhutaan nimellä Coronado Island, vaikka kyse ei olekaan varsinaisesti saaresta vaan niemenkaistaleesta.


Coronado Bridge taustalla

Lautan lisäksi Coronadoon pääsee kätevästi autolla tai bussilla, joilla voi pidemmän maareitin sijaan kaartaa sulavasti perille myös 1969 rakennettua 3,5 kilometriä pitkää Coronado Bridgeä pitkin. Sen huipulta avautuu näköala yli lahden kummallekin rannalle. Tällä reissulla ajelimme lautalla, mutta edelliseltä reissulta on hauska muisto siitä, kun ajelimme vuokratulla valkoisella Mustang-merkkisellä avoautolla siltaa pitkin ja minä pitelin varmuuden vuoksi kiinni uudesta hienosta valkoisesta lierihatustani. Oli sellainen olo, kuin olisi ollut elokuvan kohtalokkaassa naispääosassa ;). 




Coronadon ykkösnähtävyys on klassikkohotelli Hotel del Coronado, paikallisille vain Del. Hotelli on vuonna 1888 victoriaaniseen tyyliin rakennettu punavalkoinen rakennuskokonaisuus, joka oli seurapiirikerman suosikkihotelli. Yleiskuva rakennuksesta on yhä hyvin säilynyt, vaikka reilun vuosisadan kuluessa taloja ja huoneita on lisätty. Seuraavat vanhat valokuvat kuvasin hotellin seiniltä.





Ertyisen kuuluisaksi hotellin tekee se, että siellä on kuvattu Some Like It Hot-elokuva. (Piukat paikat 1959). Elokuva on Marilyn Monroen tähdittämä, yksi elokuvahistorian suosituimmista komedioista. Muita tähtinäyttelijöitä olivat Jack Lemmon ja Tony Curtis. Elokuvan juonessa tapahtumapaikkana oli Florida, mutta ohjaaja Wilder valitsi kuvausympäristöksi mieluummin Hollywoodia lähellä sijaitsevan San Diegon ja Coronadon.


Marilyn M.





Spinningiä nenä kohti merituulta? Kelpais mullekin!

Jos hotellissa ei raaski yöpyä suolaisen hinnan vuoksi, menneen ajan glamourista pääsee onneksi (meikeläinenkin) silti nauttimaan, sillä hotellissa voi vierailla sisällä katselemassa sisätiloja ja sisäpihoja ja tutustumassa vaikkapa monien pienten liikkeiden tarjontaan. Tarjolla on ainakin vaatteita, kenkiä, koruja, laukkuja, sisustustarvikkeita ja matkamuistoja. Ja ne upeat vanhan ison puurakennuksen puitteet ja kattokruunut! On kyllä katsomisen arvoinen paikka. 


Hiekkaranta hotellin edustalla on avoin muillekin.

 Minä olen käynyt Coronadossa jo kolme kertaa, ja voisin kyllä vieläkin mennä uudelleen. Myös ihana vaalea ja puhtaan oloinen hiekkaranta houkuttelee.


Aika mageet aallot!

Balboa Park



Alonzo Horton osti vuonna 1868 lisää kaupunkia ympäröivää maata ja perusti sille laajan viheralueen, joka tunnetaan nykyään nimellä Balboa Park, joka on upean rauhallinen subtrooppinen keidas. 


Balboa Parkin kasvitieteellinen puutarha
Rehevien puutarhojen lisäksi puistoon on ripoteltu mm. lukuisia museoita ja gallerioita. Museokeskittymä onkin yksi Yhdysvaltain suurimpiin kuuluvista. Alueella on ainakin yhdeksi kokonaiseksi päiväksi katseltavaa.



Puiston espanjalaistyyliset rakennukset on pystytetty alun perin kahta maailmannäyttelyä varten vuosina 1915-16 ja 1935-36. Alueella järjestetään myös lukuisia tapahtumia, konsertteja ja näyttelyitä.


Ihana iltavalo!
Balboa Parkin toisessa päässä on valtava eläintarha San Diego Zoo, jossa on kuulemma tuhansia eläimiä, joille on rakennettu mahdollisimman luonnonmukaisia elinympäristöjä. Itse en osaa olla eläintarhoissa oikein luontevasti ja tämä paikka onkin jäänyt katsastamatta, mutta sanovat että lapsiperheet tykkäävät tästä eläintarhasta kovasti.


Kaktus Balboa Parkin aavikko-puutarhassa näyttää kuvassa pehmoiselta kuin angorapusero.

Point Loma Point loma on pitkän, San Diegon lahden sulkevan niemen kärki. Suurin osa Point Lomasta on USA:n merivoimien käytössä. Aivan niemen kärki on kuitenkin rauhoitettua luontoa. Sinne on rakennettu vierailukeskus ja Juan Cabrillon monumentti. Minua kiinnosti kuitenkin erityisesti mäen huipulla oleva Point Loman vanha majakka. 


Vanha majakka

Se valmistui vuonna 1855 ja se oli toiminnassa seuraavat 36 vuotta. Mäen huippu osoittautui kuitenkin huonoksi paikaksi, koska sumu esti usein näkyvyyden. 1891vanha majakka suljettiin ja uusi rakennettiin alas lähelle rantaa. Uusikin majakka näytti hienolta, mutta vanha majakka hurmasi minut. Maisemat sen ulko-ovelta sekä keittiön ja makuuhuoneiden ikkunoista olivat aurinkoisena iltapäivänä huikaisevan upeita. Mikä työympäristö!


Uusi majakka

Joka vuosi joulukuun lopun ja helmikuun lopun välisenä aikana harmaavalat ohittavat tämän kapean Point Loman niemen läntiseltä puolelta matkallaan  Pohjoiselta jäämereltä Meksikoon. Niiden muuttoreitti kulkee aivan rannikon tuntumassa. Korkealle kohdalle oli rakennettu jopa katokset kiikareineen valaiden bongailijoille. Vahinko, että oli väärä vuodenaika.


Valaiden muuttoreitti



Valaiden tarkkailuun rakennettuja katoksia niemen länsirinteellä Vanhan majakan takana


Nyt ei valaita näkynyt. Harmi.



Old Town
1769 Etelästä tulleet espanjalaiset kolonialistit alkoivat rakentaa  nykyistä vanhaakaupunkia eli Old Townia. Aina 1860-luvulle asti San Diegon muutaman sadan hengen asutus keskittyi siis tuonne kauemmas sisämaahan. Old Town on restauroitu nykyiseen asuunsa 1968.








Kävin myös vaunumuseossa. Näillä pääsi aikoinaan Los Angelesista San Diegoon.

Nyt vanhat rakennukset ovat uusiokäytössä kauppoina, ravintoloina ja museoina. Vaikka paikka on minun makuuni hieman liian kulissimainen, näkyy siellä toki hienosti alueen historia sekä meksikolaisen ja amerikkalaisen kulttuurin kohtaaminen.


Vanhassa kaupungissa hyvää menoa!

Monet suosittelevat kokeilemaan myös paikan mainioita ravintoloita. Minulta jäi ne testaamatta, mutta muuten kiertelin hyvän tovin ihastelemassa pikku puodeissa paikallisia kirjailtuja tekstiilejä ja koruja. Ihania värejä kerrassaan!

Ravintolakeidas



Tijuana Meksikon rajalle on San Diegosta vain 20 kilometrä. Meksikon läheisyys konkretisoituu, jos tekee San Diegosta retken raitiovaunulla Meksikon rajakaupunkiin Tijuanaan. Tällä kertaa emme Tijuanassa käyneet, mutta edellisetä kerrasta muistan siellä olevan maailman paras valikoima aitoa Made in Mexico-rihkamaa. Tykkään kyllä sikäläisistä käsitöistä ja niiden voimakkaista väreistä, mutta muuten olen ymmärtänyt, että aitoa Meksikoa Tijuanasta on turha etsiä. Olipahan kokemus. Vieri vieressä halpoja alkoholikauppoja, krääsää ja burritobaareja. Ja paljon sandiegolaisia nuoria miehiä rellestämässä. Että niin.


 Mission Beach



Vaikka rantoja on kymmenittäin, kaupungin kenties suosituin ranta on Mission Beachin kapea niemi. Hyvä maanmerkki rannalle tähdätessä on Belmont Parkin vanha puinen vuoristorata. Huvipuisto on aivan rannan tuntumassa. 


Aamulla Ocean Front Walk-rantakadulla oli vielä hiljaista ja autereista.

Tällä rannalla on suorastaan kulttirannan maine ja rannan suuntainen Ocean Front Walk oli parhaimpaan ranta-aikaan täynnä skeittailijoita, rullaluistelijoita, hölkkääjiä ja muita hengaajia.


Crystal Pierin loppupää


Mission Beachin ja Pacific Beachin välissä on hauska Crystal Pier. Laiturilla on eräänlainen rantamaja-hotelli. Pikkuruiset mökkiset nököttävät laiturin reunoilla molemmin puolin.



Laiturin tyvipäässä oli hauskoja pikku mökkejä.


Jokaisella oli oma parkkiruutunsa laiturilla.

Hyvin amerikkalaista on, että ihan niiden oven eteen pääsee ajamaan autolla. Nopealla katsauksella näytti, että vieraista suuri osa oli isovanhempia lapsenlapsineen. Nämä kaksi sukupolvea olivat näköjään lähteneet yhdessä viettämään laatuaikaa rannalle.

Muutkin kuin mökkiläiset pääsivät kävelemään laiturin päähän asti. Kävellessä oli hauskaa seurailla surffareita, jotka odottiva THE aaltoa. 



Rannalla oli kuuluisa Konos-aamiaispaikka, josta kunnon aamupalaa olisi saanut koko päivän. Ovella oli aina jonoa, mutta ainakin aamuisin jono oli hurjan pitkä ja näytti liikkuvan h-i-t-a-a-s-t-i.






Fashion Valley Laatuaikaa(ko?) vietin myös Fashion Valleyssa. Lähistöllä, pienen raitiovaunumatkan päässä keskustasta, on aika mukavan kokoinen ulkotila-ostosparatiisi. Lähinnä tämä nimenomainen on keskittynyt vaatteisiin, asusteisiin, koruihin ja kosmetiikkaan. Bongasin useita tuttuja merkkejä ja myös useita meikeläiselle täysin uppouusia tuttavuuksia. Olen aika maltillinen shoppailija, mutta tykkään kierrellä ja katsella uusia juttuja. Muutaman uuden treeni-paidan hankin ja pehmoisen paksun neuletakin ja K löysi makeet farkut. Hinnat tuolla eivät olleet erityisen edullisia eurooppalaiselle, mutta valikoima oli toki mieletön.

Kliseet ovat niin totta! Kuten edellisessä postauksessa totesin, San Diegossa on helppo lomailla ja asiat vaikuttavat tutuilta ja ymmärrettäviltä. Toki muutama juttu jaksaa aina uudelleen ihmetyttää. Ne liittyvät paikalliseen elämänmenoon. 

Esimerkiksi se, että joka paikkaan (lue JOKA paikkaan) ihmiset kulkevat omilla autoillaan. Kaupungin keskustassa eri osien välillä  tai vaikka rannalle tai turistinähtävyyksiin siirtyminen oli tehty julkisen liikenteen käyttäjälle todella helpoksi. Ostin päivälipun kulkuvälineisiin niinä päivinä, kun liikuin keskustasta edemmäs. Helppoa ja kätevää! Usein tuntui kuitenkin, että olin selvästi vähemmistössä ja esimerkiksi aamuisin bussissa nökötti minun lisäkseni vain muutamia muita nuhjuisia matkustajia ja ehkä joku rollaattorilla kulkeva vanhus. 

Kävelemistä ei ollut tehty mitenkään helpoksi. Isoja teitä ja katuja oli todella vaikeata ylittää ja usein joutui tekemään pitkän lisälenkin etsiessään jalankulkijoille tarkoitettuja liikennevaloja. Esimerkiksi Coronadossa saatoin välillä olla ainoa kävelijä näköpiirissä. Hyötyliikunta näyttää todella vähäiseltä, vaikka toisaalta tositoimessa olevia hölkkääjiä näin enemmän kuin missään muualla ja erilaisia kuntosalejakin oli vähän joka nurkalla.

Vanha klisee näyttää yhä pitävän paikkansa, eli raha näyttää määrittävän kaikkea. Mitä isompi tippi asiakaspalvelijalle, sitä leveämpi hymy ja päinvastoin. Sitä ei edes peitellä.

Ja small talk on kyllä todella arvossaan! Hotellin hississä on pakko muistaa kysyä muilta  mitä kuuluu ja kehua todella hyvää hotellia ja tiedustella onko toinen osapuoli jo kokeillut vastapäätä olevaa kuntosalia. Paitsi jos toinenkin osapuoli sattuu olemaan jostakin tuppisuiden maasta. Ah, ihanaa lepoa silloin koko hissimatka!!

Ehkä joskus vielä palaan täällä blogissakin joihinkin tämän matkan herättämiin ajatuksiin; esimerkiksi ruokaohjeiden tai muun sellaisen muodossa. Nyt kuitenkin tässä oli enemmän kuin tarpeeksi. Luultavasti varatut eväännekin ovat ehtineet loppua jo ajat sitten.

Toivottelen kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!
Tot ziens,
Leena 


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kalifornian rusinoita

 



Lämpimän aurinkoisia terveisiä Kaliforniasta, tarkemmin sanottuna San Diegosta. Kalifornian syksy tarjoili meille parastaan. Lämpöä ja aurinkoa oli tällaiselle pohjoiseurooppalaiselle juuri sopivasti. Merituuli vilvoitti kuumiakin päiviä. Aikaiset aamut ja myöhäiset illat olivat viileämpiä, mutta niistäkin selvittiin pitkähihaisilla. Takkeja ei tarvittu! Aika kiva!!




Kuvat tässä postauksessa ovat satunnaisia räpsyjä, mutta ehkä kerään myöhemmin paremman otoksen kuvasaaliistani, jos jotakuta vaikka kiinnostaa. 




D-vitamiinia tuli siis tankattua hyvät annokset ja reilun viikon aikana kävelinkin 90 km. K-parka oli tuosta ajasta leijonan osan sisätiloissa kongressissaan, mutta minä otin ilon irti huolettomasta ulkoilmaelämästä. Ihailin kauniita, terveen näköisiä ihmisiä värikkäissä trikoissaan pinkomassa pitkin rantareittejä. Toisenkinlaista totuutta ehdin kyllä kummastella ja miettiä hyvinvoinnin epätasaista jakautumista myös tuolla maailmankolkassa (Äiti huom! etupäässä yksin liikkeellä ollessa liikuin kuitenkin ihan turvallisissa paikoissa). 




Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin: Iso osa hyvästä aurinko-energiasta ja meri-ilmasta jäi toki vaikuttamaan, mutta kohta kotiin palattuamme saimme molemmat kunnon flunssan, K edellä ja minä muutama päivä hänen jälkeensä. Ehkä myötätunnosta. Minulla ei sentään ole ollut yhtä korkeaa kuumetta, vähän lämpöä vain. Eli rajansa kai myötätunnollakin. 




Koskaan aikaisemmin ei myöskään aikaerosta johtuva väsymys ole ollut näin massiivinen. Koko elimistön rytmi on ihan pielessä. Niin intensiivisesti ehdin kai San Diegon elämänmenoon heittäytyä. Jos reissu kaikkineen ei olisi ollut niin mahdottoman hyvä, ottaisi kyllä vielä enemmän päähän tämä flunssainen yökukkuminen. Monta vuorokautta on mennyt vain muutaman tunnin unilla ja sitäpaitsi öisin on kello kolmen maissa ihan hirmuinen nälkä. Ei hyvä. Olen aiemminkin todennut, että iän myötä minusta on tullut paljon joustamattomampi näiden vuorokausirytmien suhteen. Yöllä en saa unta ja päivisin olen lähinnä kävelevä zombi.




Otsikkoon palatakseni, lapsena minulle Kaliforniasta tulivat mieleen lähinnä aurinko ja rusinat. Taisin olla Sun Maid-rusinamainoksen uhri, vaikka totta puhuen en kyllä tykännyt rusinoista ollenkaan. Pullastakin nypin aina joka ikisen tumman ällötyksen pois. Mutta se rusinapakkauksen punaposkinen tyttö näytti reippaalta ja jäi vahvasti mieleeni. 



Rusinoiden ja viininviljelyksen yhteys ei varmaankaan lapsena ollut vielä minulle selvinnyt, mutta nykyisin toki tykkään myös monista kalifornialaisista viineistä. Joskus olemme jopa ajelleet Napan alueen viinitilojen maastoissa. Nyt ei sinne olisi ollut asiaa hirmuisten maastopalojen takia. Kuulimme, että siellä tuhoutui  viinisadon lisäksi monien kalifornialaisten koteja ja henkiäkin menetettiin. Ihmiset mahtavat niin kovin vähän tuollaisille voimille ja tietysti paljon meitä lähempääkin, Espanjasta ja Portugalista, kuuluu samankaltaisia surullisia uutisia. Väittävät, että paloja sytytetään ihan tahallaan tai ainakin ollaan kovin varomattomia tulen käsittelyssä. En voi ymmärtää.

Reissutuliaisena laitan tähän lopuksi sellaisen Kaliforniaan sopivan terveyspainotteisen (?) kaurakeksi-ohjeen. Valmistaminen on todella helppoa ja nopeaa. Keksit sopivat mainiosti nautittavaksi hyvän teen kanssa. Flunssaisena tekee mieli paljon lämmintä juotavaa ja pyöräytinkin eilen illalla teemukillisieni lisäkkeeksi muutaman keksin, mutta vaikka ohje on maailman helpoin, kuinka ollakaan, tokkuraisena vähän käräytin tekeleitäni. Ei haitannut.


Kaura-rusinakeksit 




50 g isohkoja kaurahiutaleita
75 g rusinoita pilkottuina
50 g täysjyväjauhoja
1 tl kanelia
1 muna
2-3 rkl juoksevaa hunajaa

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, jauhot, rusinat ja kaneli.
Lisää seokseen  muna ja hunaja haarukalla sekoitellen.

Jaa taikina uunipellille leivinpaperin päälle kahdeksaksi yhtä suureksi keoksi ja painele ne 5-6 mm paksuisiksi kekseiksi.

Paista 10 - 12 min. kullanruskeiksi ja jäähdytä ritilän päällä.

Ja jotta nyt oltaisiin kalifornialaisen tiedostavia, tässä vielä ravitsemukselliset arvot per keksiläinen:

99 kcal, rasvaa 1g, joista tyydyttyneitä 0g, hiilihydraatteja 19g, joista sokereita 10g, kuitua 1g, proteiinia 3g, suolaa 0g

P.S. Vuodenaikaan sopisi juomaksi ehkä vielä paremmin Pumpkin Spice Latte. Ja silloin ei kyllä kaloreita laskeskella! San Diegossa sain melkein samanlaisia keksejä juuri tuollaisen jumalaisen mausteisen kahvin kanssa. Mmmmm.


Kivoja päiviä Teille Kaikille! Pitäkää te itsenne kunnossa. Halit.

Tot ziens,
Leena